Muuttaisinko takaisin Suomeen?

YLE rakensi Suomi-imperiumin ja yllättäen oma kommenttini pääsi juttuun mukaan. Artikkelista innostuneena ajattelin vastata kysymykseen, jota usein pohdin itsekin. Muuttaisinko takaisin Suomeen? 

Minulle syntyminen suomalaiseksi tarkoittaa edelleen lottovoittoa. Asiat ovat toki muuttuneet paljon näiden viiden vuoden aikana, kun olen ollut poissa, mutta en silti jaksa uskoa kaiken kääntyneen aivan täysin päälaelleen. Tämähän on tosin aivan täysin subjektiivinen kokemus, sillä minulle merkitsee eniten se, miten itse muistan kaiken. Muistan valoisat kesäyöt, puhtaan ilman, kirpakan pakkasen ja luonnon. Kaipaan läheisiä ja ystäviä, joista vanhimmat olen tuntenut melkein kaksikymmentä vuotta. Nyt en ole nähnyt muutamia ystäviäni melkein kahteen vuoteen. Koulussa oli kivaa, opettajat muistivat oppilaat etunimillä ja iltaisin oli oikeasti aikaa harrastaa jotain. Siirtymiseen paikasta A paikkaan B ei kulunut ylimääräistä aikaa vaan tunnissa ehti ajaa kahden kunnan läpi. Työpäivät olivat lyhyempiä ja välimatkojen vuoksi kotona saattoi olla kymmenessä minuutissa työvuoron päättymisestä. 

Toki, kuten sanottu, kaikki tämä on subjektiivista. En ole viiden vuoden aikana edes viettänyt Suomessa yhtäjaksoisesti kahta viikkoa kauempaa. 

Miksi en siis pakkaisi kimpsuja ja kampsuja, ja palaisi seuraavalla lennolla Suomeen? Ihan käytännön syistäkin. 

Uskon, että minun olisi erittäin vaikea työllistyä Suomessa. Valmistuin kesällä vain kandiksi, vieläpä ulkomaalaisesta yliopistosta (tästä voisi kirjoittaa vaikka oman postauksen, mutta Suomessa kansainvälisiä tutkintoja harvoin arvostetaan).  Lontoo tarjoaa paljon enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia edetä sinne minne haluaa. Toki täällä on enemmän kilpailua ja tunnit ovat pidempiä, mutta toisaalta Lontoon kokoisen kaupungin kaikki on mahdollista -ajattelu viehättää. Toiseksi, suurin osa osaamisestani on englanniksi. Asioiden opetteleminen suomeksi tuskin olisi mikään aivan hirveän vaativa tehtävä, mutta sekin painaa vaakakupissa. Kolmanneksi, alkaisin luultavasti ikävöidä englanniksi puhumista, jos muuttaisin Suomeen. Olen avoimempi, hauskempi ja rohkeampi englanniksi kuin suomeksi. Suomeksi valitan paljon enemmän kaikesta.

Käytännön syiden lisäksi en yksinkertaisesti vain halua muuttaa Suomeen. Paluumuutto tarkottaisi luultavasti asettumista pääkaupunkiseudulle enkä ole mitenkään varsinaisesti ihastunut Helsinkiin. Luultavasti en vain tunne kaupunkia tarpeeksi, mutta Helsinki ei jotenkin vain sykähdytä sen kummemmin.  Ehkä tärkein syy on kuitenkin, että en tiedä parantaisiko muutto Suomeen elämänlaatuani mitenkään. Saisinko paremman työn? Olisiko enemmän aikaa harrastaa? Jäisikö käpälään enemmän rahaa? Ehtisinkö oikeasti tavata ystäviäni yhtään sen useammin? Jos saisin unelmieni työtarjouksen Suomesta, saattaisin toki lähteä. Jos mitään ei kuitenkaan ole Suomessa odottamassa, tieni tuskin tulee tulevaisuudessa viemään kylmään pohjolaan. 

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta näillä näkymin muutto Suomeen ei ole ajankohtainen. En tosin usko (tai suoraan sanottuna en edes halua), että jään Lontooseenkaan aivan hirveän pitkäksi aikaa. Jaksan tätä jatkuvaa tungosta, pitkiä työtunteja ja kallista elämistä ihan vain sen takia, että jotenkin tällainen elämänlaatu nyt vaan "kuuluu" nuoruuteen; en todellakaan näe itseäni nelikymppisenä asumassa Lontoossa. En tosin tiedä vielä yhtään, minne täältä saarivaltiolta oikein edes lähtisi. Muutama kaveri on muuttanut Amsterdamiin tässä vuoden sisällä ja elämä siellä vaikuttaa varsin leppoisalta verrattuna Lontooseen. Tosin, olen alkanut haikailla myös muuttoa Euroopan ulkopuolelle, vaikka asiat tietenkin aina vaikeutuvat kun viisumit ja työluvat astuvat mukaan kuvioon. Olen usein ajatellut, että Kanada voisi olla suomalaiselle ihan mukava paikka asua, vaikka tämä lausunto tosin perustuu aivan täysin omiin kuvitelmiini. Myös Aasia, erityisesti Singapore tai Kuala Lumpur olisivat mielestäni varsin mukavia vaihtoehtoja, vaikka Singapore nyt hinnoiltaan on aika lailla Lontoon luokkaa muutenkin. Onneksi tässä ei ole mikään hengen hätä lähteä yhtään minnekään (ellei Brexit yllätä kaikkia), ja onhan Lontoossa paljon hyvääkin. On vain sellainen mutu-tuntuma, että en luultavasti ole täällä enää kymmenen vuoden päästä.